Huh, valilla on niita vaikeita paiviakin..
Tanaan Declan ei sitten kuunnellut minua yhtaan, ei sitten yhtaan. Ei aamulla, ei paivalla, ei paivaunien jalkeen, ei iltapaivalla. Logankin sanoi minulle: "Otteliina, I don't want that you talk to me!!" Kivasti.
Aamulla klo 9.00 piti laittaa Declan ensimmaiselle timeoutille. Sanani eivat kerta kaikkiaan tuntuneet menevan perille. Lounaalla poika jatkoi pelleilya ja huonoa kaytostaan vaikka monesti pyysin lopettamaan. Huoh...
Paivaunien jalkeen Declan itki reilut 20 minuuttia aitiaan. Sanoin, etta aiti ei ole kotona ja yritin rauhoitella poikaa. Ei kelvannut syli, silitys tai hali. Poika sitten itki aikansa ja lopulta tuli minun ja Loganin kanssa leikkihuoneeseen.
Kun vanhemmat tulivat kotiin, kerroin miten paiva oli mennyt. Gabrielle yritti kysya Declanilta, oliko han ollut kiltti poika tanaan. Tottakai poika sanoi, etta "tottakai olen ollut kiltti poika!" No eihan se ihan niinkaan ollut..
Gabrielle sitten jutteli Declanin kanssa hetken. Katsotaan miten minun kay sitten ensi viikolla poikien kanssa! Onko kuuntelukorvat ja ymmarrys loytaneet takaisin poikien paahan.
Onneksi on viikonloppu. Huomenna on kiva paiva tiedossa! Aamulla ensin ensimmaiset jenkkifudisreenit, sitten siita lounaalle joukkueen kanssa. Joukkuehan on Seattle Majestics, jos joku ei sita viela tiennyt! Illalla sitten toisen au pairin Nikolan pizza partyihin! Huomista odotellessa!
Hyvaa yota <3
lauantai 29. syyskuuta 2012
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Elamata
Blogitekstien ensimmaiset lauseet ovat aina vaikeimmat. En oikein ikina tieda miten pain aloittaisin kirjoittamaan kuulumisiani. No nyt on ensimmaiset lauseet tehty, joten loppu onkin helppoa.
Elama Snoqualmiessa on jatkunut hyvin. Olen alkanut jo tottua asioihin ja elamaan taalla. Liikenne ruuhka-aikaan on varmaan ainut asia mihin en ole oikein tottunut, enka varmaan tule tottumaan koskaan. Ihme ajotapoja joillakin taalla. Valilla kiukuttaa, valilla huvitta. Liikaa autoja!
Taytyy vahan palata ajassa taaksepain ja kertoa yksi hassu juttu Training Schoolista. Oli kolmas ilta ja kavelin ruotsalainen huonetoverini Andrean ja toisen kaverini ruotsalaisen Esmeraldan kanssa kolmanteen kerrokseen, missa huoneemme sijaitsi. Omassa huoneessani oli 5 muuta minun lisakseni. Portaissa Andrea sitten kysyi, etta missa huoneessa nukun. Naytin avainta ja samassa Andrea tajusin huoneen olevan sama kuin hanella! Hahha, minua nauratti, Andreaa havetti, koska oikeasti tiesi, etta nukun samassa huoneessa. Noin 3 minuuttia tasta, olimme huoneessamme ja toinen huonetoverini Claire (Australiasta) kysyi: "Otteliina, nukutko sinakin taalla?" No, olinhan nukkunut jo siella kaksi yota!! Minua huvitti juttu, Andreakin nauroi, etta ei ole todellista! Kysyin heilta, etta olenko niin pieni, etta minua ei muka huomaa. Se oli sita kuuluisaa tilannekomiikkaa parhaimmillaan!
Olen jaksanut kummastella koko reissun ajan sita, etta miten ihmiset taalla pain ovat todella ystavallsia ja mukavia. Naapurit auttavat toisiaan ja tassa meidan lahiossa naapureilla on todella hyvat valit ja kaikki viettavat aikaa keskenaan paljon. Mutta muutenkin.. Tuntemattomat ihmiset lausuu kohteliaisuuksia kaupassa, kirjastossa, kuntosalilla, kynsistudiolla ja kaikkialla! Valilla tama on hammentavaa, mutta samalla todella ilahduttavaa ja saa hymyilemaan!
Viime sunnuntaina kavimme host-perheeni kanssa The Pyuallup Fairissa. Oli muuten ihan torkeeeeeeen suuri huvipuisto se. Alueella oli huvipuistoalue isoille lapsille ja aikuisille, oma suuri alue pienten lasten laitteille, hirveasti ruokakojuja ja -paikkoja, jaateloa, caramel appleja, hattaraa, pari messuhallia, auto- ja traktorinayttelyt, pari areenaa, joissa jarjestetaan mm. rodeo-esityksia ja konsertteja, kojuja taynna erilaisia vaatteita, erillinen ostoshalli, puusepan metallisepan kojuja ja pajoja, erilaisia nayttelyita ja pari suurta navettaa taynna lehmia, possuja, lampaita, seeproja, kameleita yms. hassuja elaimia. Huhhuh.. Eka puoli tuntia meni siina, etta ihmettelin tata suuruutta. Ja tietty sita ihmismaaraa. Hyva, etta en eksynyt!
Au pairin elamakin on lahtenyt ihan hyvin rullaamaann. Pojat ovan yleensa tosi kiltteja ja mukavia. Mutta valilla joutuu tietty puuttumaan riitoihin tai huonoon kaytokseen. Jaahylle en ole viela poikia laittanut, koska alkaessani laskea viidesta yhteen, pojat alkavat samantien tottelemaan. Tiistaisin ja torstaisin on hyvin omaa aikaa kayda puntilla, kun pojat ovat koulussa ja iltaisin ehdin myos tekemaan omia juttuja ja harrastuksiani hyvin. Ja tietty viikonloppuisin on paljon omaa aikaa, jota voi viettaa yksin, kavereiden tai perheen kanssa.
Pieni koti-ikava on puskenut paalle. Valilla voimakkaammin, valilla ei ollenkaan. Kavereita ja perhetta on ikava. Ja minun pienta Misu-kissaani tietty! Onneksi yhteytta on helppo pitaa Skypen ja Facebookin avulla. Korttejakin olen lahetellyt, mutta niihin on vaikea saada vastauksia takaisin! Mutta kortteja on tosi kiva lahetella.
Myos blogin viimeiset lauseet ovat hankalia. Mika on hyva tapa lopettaa blogiteksti?
Elama Snoqualmiessa on jatkunut hyvin. Olen alkanut jo tottua asioihin ja elamaan taalla. Liikenne ruuhka-aikaan on varmaan ainut asia mihin en ole oikein tottunut, enka varmaan tule tottumaan koskaan. Ihme ajotapoja joillakin taalla. Valilla kiukuttaa, valilla huvitta. Liikaa autoja!
Taytyy vahan palata ajassa taaksepain ja kertoa yksi hassu juttu Training Schoolista. Oli kolmas ilta ja kavelin ruotsalainen huonetoverini Andrean ja toisen kaverini ruotsalaisen Esmeraldan kanssa kolmanteen kerrokseen, missa huoneemme sijaitsi. Omassa huoneessani oli 5 muuta minun lisakseni. Portaissa Andrea sitten kysyi, etta missa huoneessa nukun. Naytin avainta ja samassa Andrea tajusin huoneen olevan sama kuin hanella! Hahha, minua nauratti, Andreaa havetti, koska oikeasti tiesi, etta nukun samassa huoneessa. Noin 3 minuuttia tasta, olimme huoneessamme ja toinen huonetoverini Claire (Australiasta) kysyi: "Otteliina, nukutko sinakin taalla?" No, olinhan nukkunut jo siella kaksi yota!! Minua huvitti juttu, Andreakin nauroi, etta ei ole todellista! Kysyin heilta, etta olenko niin pieni, etta minua ei muka huomaa. Se oli sita kuuluisaa tilannekomiikkaa parhaimmillaan!
Olen jaksanut kummastella koko reissun ajan sita, etta miten ihmiset taalla pain ovat todella ystavallsia ja mukavia. Naapurit auttavat toisiaan ja tassa meidan lahiossa naapureilla on todella hyvat valit ja kaikki viettavat aikaa keskenaan paljon. Mutta muutenkin.. Tuntemattomat ihmiset lausuu kohteliaisuuksia kaupassa, kirjastossa, kuntosalilla, kynsistudiolla ja kaikkialla! Valilla tama on hammentavaa, mutta samalla todella ilahduttavaa ja saa hymyilemaan!
Viime sunnuntaina kavimme host-perheeni kanssa The Pyuallup Fairissa. Oli muuten ihan torkeeeeeeen suuri huvipuisto se. Alueella oli huvipuistoalue isoille lapsille ja aikuisille, oma suuri alue pienten lasten laitteille, hirveasti ruokakojuja ja -paikkoja, jaateloa, caramel appleja, hattaraa, pari messuhallia, auto- ja traktorinayttelyt, pari areenaa, joissa jarjestetaan mm. rodeo-esityksia ja konsertteja, kojuja taynna erilaisia vaatteita, erillinen ostoshalli, puusepan metallisepan kojuja ja pajoja, erilaisia nayttelyita ja pari suurta navettaa taynna lehmia, possuja, lampaita, seeproja, kameleita yms. hassuja elaimia. Huhhuh.. Eka puoli tuntia meni siina, etta ihmettelin tata suuruutta. Ja tietty sita ihmismaaraa. Hyva, etta en eksynyt!
Au pairin elamakin on lahtenyt ihan hyvin rullaamaann. Pojat ovan yleensa tosi kiltteja ja mukavia. Mutta valilla joutuu tietty puuttumaan riitoihin tai huonoon kaytokseen. Jaahylle en ole viela poikia laittanut, koska alkaessani laskea viidesta yhteen, pojat alkavat samantien tottelemaan. Tiistaisin ja torstaisin on hyvin omaa aikaa kayda puntilla, kun pojat ovat koulussa ja iltaisin ehdin myos tekemaan omia juttuja ja harrastuksiani hyvin. Ja tietty viikonloppuisin on paljon omaa aikaa, jota voi viettaa yksin, kavereiden tai perheen kanssa.
Pieni koti-ikava on puskenut paalle. Valilla voimakkaammin, valilla ei ollenkaan. Kavereita ja perhetta on ikava. Ja minun pienta Misu-kissaani tietty! Onneksi yhteytta on helppo pitaa Skypen ja Facebookin avulla. Korttejakin olen lahetellyt, mutta niihin on vaikea saada vastauksia takaisin! Mutta kortteja on tosi kiva lahetella.
Myos blogin viimeiset lauseet ovat hankalia. Mika on hyva tapa lopettaa blogiteksti?
Rankka iltapaiva pedikyyrissa :)
Pari kaveria lahteny!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Week one down
Ensimmainen viikko takana. Moneen uuteen asiaan on ollut totuttelemista ja sulattelemista, mutta asiat alkavat jo rullaamaan hyvin! Autolla ajaminen on ehka se hurjin juttu talla hetkella. Keskiviikkona ajoin ensimmaisen kerran autoa taalla. Ei tuossa taajama-ajossa nyt oikein mitaan hurjaa ole, mutta sitten kun paasee moottoritielle, niin alkaa vahan janskattaa! Nelja tai kolme kaistaa yleensa, miljoona autoa, miljoona nopeusmittarissa.... Vaatii viela totuttelua.
Host-perhe on mita mahtavin! Pojatkin ovat olleet toistaiseksi viela ihan kiltisti, mutta nyt, kun entinen au pair Monica lahtee takaisin Tanskaan, pojat tulevat varmasti koettelemaan minun rajojani. Eikohan me kuitenkin sopuun paasta asioissa poikien kanssa.
Tanaan meilla oli ensimmainen au pair tapaaminen Seattlessa, jonne tulivat kaikki au pairit Seattlesta ja sen ymparistosta. Noin 150 au pairia ympari melkein jokaisesta maailman kolkasta. Tapasin myos toisen suomalaisen au pairin. Tapaaminen oli nimeltaan The Scavenger Hunt ja tassa metsastyksessa meidan piti neljan hengen joukkueissa vastailla erilaisiin kysymyksiin koskien Seattlea ja etsia kaiken maailman tavaroita ja juttuja ympari kaupunkia. No tulipahan nahtya mestoja! Seattle on tosi kaunis kaupunki! Huikea.
Olen koko viikon aina uudelleen ja uudelleen ihmetellyt tata luonnon kauneutta ja mahtavuutta taalla. Joka puolella voi nahda kauniita jylhia vuoria ja kukkoloita, jarvia on ymparilla ja Snoqualmie (minun oikea asuinpaikkani) on myos todella kaunis ja hellyyttava pikku kaupunki. Joka paiva taalla nakee peuroja kavelemassa tien laidalla, ne ovat niin tottuneita ihmisiin ja asutukseen, etta eivat lahde oikeastaan karkuun. Karhuja en viela ole tavannut, vaikka ne asuvat kaytannossa ihmisten takapihoilla.
Pikkuhiljaa alkaa Seattle ja sen ymparilla olevat pikkukaupungit hahmottua puistoineen ja maamerkkeineen. Muutamia hyvia shoppailupaikkoja olen tietysti jo loytanyt!! Ja se saattaa nakya visa-laskussa... Sori aiti! <3
Kirjoittelen taas!
Host-perhe on mita mahtavin! Pojatkin ovat olleet toistaiseksi viela ihan kiltisti, mutta nyt, kun entinen au pair Monica lahtee takaisin Tanskaan, pojat tulevat varmasti koettelemaan minun rajojani. Eikohan me kuitenkin sopuun paasta asioissa poikien kanssa.
Tanaan meilla oli ensimmainen au pair tapaaminen Seattlessa, jonne tulivat kaikki au pairit Seattlesta ja sen ymparistosta. Noin 150 au pairia ympari melkein jokaisesta maailman kolkasta. Tapasin myos toisen suomalaisen au pairin. Tapaaminen oli nimeltaan The Scavenger Hunt ja tassa metsastyksessa meidan piti neljan hengen joukkueissa vastailla erilaisiin kysymyksiin koskien Seattlea ja etsia kaiken maailman tavaroita ja juttuja ympari kaupunkia. No tulipahan nahtya mestoja! Seattle on tosi kaunis kaupunki! Huikea.
Olen koko viikon aina uudelleen ja uudelleen ihmetellyt tata luonnon kauneutta ja mahtavuutta taalla. Joka puolella voi nahda kauniita jylhia vuoria ja kukkoloita, jarvia on ymparilla ja Snoqualmie (minun oikea asuinpaikkani) on myos todella kaunis ja hellyyttava pikku kaupunki. Joka paiva taalla nakee peuroja kavelemassa tien laidalla, ne ovat niin tottuneita ihmisiin ja asutukseen, etta eivat lahde oikeastaan karkuun. Karhuja en viela ole tavannut, vaikka ne asuvat kaytannossa ihmisten takapihoilla.
Pikkuhiljaa alkaa Seattle ja sen ymparilla olevat pikkukaupungit hahmottua puistoineen ja maamerkkeineen. Muutamia hyvia shoppailupaikkoja olen tietysti jo loytanyt!! Ja se saattaa nakya visa-laskussa... Sori aiti! <3
Kirjoittelen taas!
Snoqualmi Falls
Hmm.. Loysin Under Armorin Outletin
Ensimmainen Starbucks-kahvila ikina!
The wall of GUM!!
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Day two
Pieni paani on ihan pyoralla.
Vaikka pojat ovat koulussa ja on paljon vapaa-aikaa, niin silti tassa on tullut toimitettua jos jonkinmoista asiaa. No nyt on kuitenkin hoidettu moni tarkea asia alta pois!
Kavin avaamassa amerikkalaisen pankkitilin, hommasin kirjastokortin, kavin, oliko nyt joku Social Security Departmentissa anomassa itselleni sosiaaliturvatunnuksen ja hommasin kuntosalijasenyyden. Huhhuh. Pienia kielimuureja matkan varrella, mutta onneksi kaikesta on nyt selvitty.
Jaljella on enaa yksi tarkea juttu: ajokortin hommaaminen.
Oikeasti saisin ajaa myos pelkalla Suomen ajokortilla ja kansainvalisella ajokortilla, mutta perheen autojen vakuutukset korvaavat paremmin vahingot (mitka vahingot?), jos minulla on paikallinen ajokortti. Lisaksi ajokortti toimii henkilollisyystodistuksena paremmin, kuin suomalainen ajokortti ja minun ei tarvitse kantaa passiani joka paikassa mukana.
Tallaista tanaan!
Vaikka pojat ovat koulussa ja on paljon vapaa-aikaa, niin silti tassa on tullut toimitettua jos jonkinmoista asiaa. No nyt on kuitenkin hoidettu moni tarkea asia alta pois!
Kavin avaamassa amerikkalaisen pankkitilin, hommasin kirjastokortin, kavin, oliko nyt joku Social Security Departmentissa anomassa itselleni sosiaaliturvatunnuksen ja hommasin kuntosalijasenyyden. Huhhuh. Pienia kielimuureja matkan varrella, mutta onneksi kaikesta on nyt selvitty.
Jaljella on enaa yksi tarkea juttu: ajokortin hommaaminen.
Oikeasti saisin ajaa myos pelkalla Suomen ajokortilla ja kansainvalisella ajokortilla, mutta perheen autojen vakuutukset korvaavat paremmin vahingot (mitka vahingot?), jos minulla on paikallinen ajokortti. Lisaksi ajokortti toimii henkilollisyystodistuksena paremmin, kuin suomalainen ajokortti ja minun ei tarvitse kantaa passiani joka paikassa mukana.
Tallaista tanaan!
tiistai 11. syyskuuta 2012
New Yorkista Seattleen
New York on aivan mahtava kaupunki!
Aivan sanoin kuvailematon. Ihan super uskomaton! Se pitaa kaikkien kokea. Suosittelen vahvasti.
Mutta.. Oli aika jattaa Iso Omena ja suunnata nena kohti ikivihreaa Seattlea. Lauantaina 8.9. kone kohti Seattlea lahti klo 12.25 New Yorkin aikaa. Koneesta nain viela viimeisen vilkaisun New Yorkista ja kaikista sen pilvenpiirtajista ja lumoavasta Vapaudenpatsaasta. Sitten kone nousi pilvien paalle.
Seuraava nakyma, mika lentokoneen ikkunasta avautui oli Chicago. Kone teki siella valilaskun, ja en tieda oliko lentajalla henkilokohtaisia ongelmia vai koneessa vikaa, mutta lentomme myohastyi melkein kaksi tuntia. Se oli arsyttavaa..
Onneksi lentomatka jatkui ja katselin matkalla ikkunasta maisemia ja vuoria ja pilvia.. Misua tuli ikava ja omaa kotia hiukan myos. Kun lahdin kotoa maanantai-iltana 3.9., se oli viimeinen kerta, kun siita asunnosta lahdin. Viimeiset vilkaisut huoneisiin, hali aitille ja ovi kiinni. Itkuhan siina tuli sitten.
Viimein, noin 10 tunnin matka New Yorkista Seattleen alkoi olla ohitse. Bongasin heti tuon kuuluisan Space Needlen. Ja seuraavaksi etsin jenkkifutis-stadionin. Sitten alkoi jannittamaan oikein kunnolla. Kohta tapaisin host-perheeni ja kaksospojat.
Aiti Gabby ja Declan olivat laukkuhihnojen luona odottamassa. Logan tuli pikkuisen myohemmin paikalle edellisen au pairin Monican kanssa. Logan heitti heti ekana yla vitoset minulle, mutta Declan oli pikkuisen ujo, koska oli juuri herannyt paikkareilta. Sain ilmapalloja, tervetuloa-kyltin ja ruusuja. Saavuimme Snoqualmieen ja pojat esittelivat minulle talon. Minulla on taalla oma huone ja oma kylpyhuone.
Sunnuntaina 9.9. totuttelin uuteen ymparistoon ja kavin Gabbyn kanssa kaupassa nayttamassa hiukan, etta mita yleensa syon. Kavimme illalla syomassa Snoqualmien keskustassa ravintolassa, jonka nimea en nyt tietenkaan muista.. Hyvia ribseja ainakin oli!
Uni tuli erittain hyvin illalla, koska pieni jet lag painoi paalle.
Tanaan maanantaina 10.9. oli sitten ensimmainen oikea tyopaiva. Monica on taalla minun kanssani taman viikon ja opettaa ja nayttaa minulle juttuja ja tapoja. Pienta totuttelemista kaikkeen, mutta kylla tama tasta! Pojat ovat sopoja ja ihania. Uskovatkin tosi hyvin, mita sanotaan. Naapurissa asuu muutama poika, jotka ovat olleet ihan ihmeissaan siita, etta pelaan jenkkifutista. Erityisesti naapurin poika Moore, joka on oikeasti ihan odottanut minun saapuvan tanne. Heti ekana tulivat kysymykset: mika on paras joukkue taalla ja missa itse pelaan. No ekaan kysymykseen en oikein viela osannut vastata.. Ehka loydan sen lempijoukkueenkin talla matkalla.
Seattle on kylla todella kaunis kaupunki. Vuoret tassa ymparilla ovat tosi mahtavan nakoisia ja kauniita. Tallaa saattaa tavata jopa karhun kadulla! Ne tulevat syomaan roskiksita ruuan jatteita, jos unohtaa roska-astian tielle. HUI!
Mutta, palailen asiaan taas! Tassa nyt pikkuisen ajatuksia ja kuulumisia taas. Hyvaa yota ja huomenta!
Aivan sanoin kuvailematon. Ihan super uskomaton! Se pitaa kaikkien kokea. Suosittelen vahvasti.
Mutta.. Oli aika jattaa Iso Omena ja suunnata nena kohti ikivihreaa Seattlea. Lauantaina 8.9. kone kohti Seattlea lahti klo 12.25 New Yorkin aikaa. Koneesta nain viela viimeisen vilkaisun New Yorkista ja kaikista sen pilvenpiirtajista ja lumoavasta Vapaudenpatsaasta. Sitten kone nousi pilvien paalle.
Seuraava nakyma, mika lentokoneen ikkunasta avautui oli Chicago. Kone teki siella valilaskun, ja en tieda oliko lentajalla henkilokohtaisia ongelmia vai koneessa vikaa, mutta lentomme myohastyi melkein kaksi tuntia. Se oli arsyttavaa..
Onneksi lentomatka jatkui ja katselin matkalla ikkunasta maisemia ja vuoria ja pilvia.. Misua tuli ikava ja omaa kotia hiukan myos. Kun lahdin kotoa maanantai-iltana 3.9., se oli viimeinen kerta, kun siita asunnosta lahdin. Viimeiset vilkaisut huoneisiin, hali aitille ja ovi kiinni. Itkuhan siina tuli sitten.
Viimein, noin 10 tunnin matka New Yorkista Seattleen alkoi olla ohitse. Bongasin heti tuon kuuluisan Space Needlen. Ja seuraavaksi etsin jenkkifutis-stadionin. Sitten alkoi jannittamaan oikein kunnolla. Kohta tapaisin host-perheeni ja kaksospojat.
Aiti Gabby ja Declan olivat laukkuhihnojen luona odottamassa. Logan tuli pikkuisen myohemmin paikalle edellisen au pairin Monican kanssa. Logan heitti heti ekana yla vitoset minulle, mutta Declan oli pikkuisen ujo, koska oli juuri herannyt paikkareilta. Sain ilmapalloja, tervetuloa-kyltin ja ruusuja. Saavuimme Snoqualmieen ja pojat esittelivat minulle talon. Minulla on taalla oma huone ja oma kylpyhuone.
Sunnuntaina 9.9. totuttelin uuteen ymparistoon ja kavin Gabbyn kanssa kaupassa nayttamassa hiukan, etta mita yleensa syon. Kavimme illalla syomassa Snoqualmien keskustassa ravintolassa, jonka nimea en nyt tietenkaan muista.. Hyvia ribseja ainakin oli!
Uni tuli erittain hyvin illalla, koska pieni jet lag painoi paalle.
Tanaan maanantaina 10.9. oli sitten ensimmainen oikea tyopaiva. Monica on taalla minun kanssani taman viikon ja opettaa ja nayttaa minulle juttuja ja tapoja. Pienta totuttelemista kaikkeen, mutta kylla tama tasta! Pojat ovat sopoja ja ihania. Uskovatkin tosi hyvin, mita sanotaan. Naapurissa asuu muutama poika, jotka ovat olleet ihan ihmeissaan siita, etta pelaan jenkkifutista. Erityisesti naapurin poika Moore, joka on oikeasti ihan odottanut minun saapuvan tanne. Heti ekana tulivat kysymykset: mika on paras joukkue taalla ja missa itse pelaan. No ekaan kysymykseen en oikein viela osannut vastata.. Ehka loydan sen lempijoukkueenkin talla matkalla.
Seattle on kylla todella kaunis kaupunki. Vuoret tassa ymparilla ovat tosi mahtavan nakoisia ja kauniita. Tallaa saattaa tavata jopa karhun kadulla! Ne tulevat syomaan roskiksita ruuan jatteita, jos unohtaa roska-astian tielle. HUI!
Mutta, palailen asiaan taas! Tassa nyt pikkuisen ajatuksia ja kuulumisia taas. Hyvaa yota ja huomenta!
perjantai 7. syyskuuta 2012
Koulussa
Taalla sita ollaan ekalla etapilla New Yorkissa Au Pair Training Schoolissa. Taalla on talla kertaa yli 200 au pairia yhta aikaa ympari maailmaa. Uusia kavereitakin olen saanut. :) Hurjaa, kun joutuu puhumaan melki kokoajan lontoota.. no sita vartenhan tanne lahdettiin!!!
Pieni ikava on.
Huomenna perjantaina menemme New York City Tourille. Hurjaa!! Host-perheeni maksoi yllarina Tourin lipun minulle ja lipun myos Top Of The Rockiin! Aivan ihana perhe minulla!
Lauantaina on edessa sitten kahdeksan tunti Seattleen. Sitten ei vahaan aikaan tartte lennella, ainakaan noin pitkia aikoja.
Olkaa reippaita koti-Suomessa!! Kirjoittelen taas!
Pieni ikava on.
Huomenna perjantaina menemme New York City Tourille. Hurjaa!! Host-perheeni maksoi yllarina Tourin lipun minulle ja lipun myos Top Of The Rockiin! Aivan ihana perhe minulla!
Lauantaina on edessa sitten kahdeksan tunti Seattleen. Sitten ei vahaan aikaan tartte lennella, ainakaan noin pitkia aikoja.
Olkaa reippaita koti-Suomessa!! Kirjoittelen taas!
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Lähtö lähenee!
Oijoi kolme viikkoa meni, että hurahti!
Nyt alkaa olemaan tavarat pakattuna asunnosta ja varastoituna ympäri Jyväskylää. Vielä pitäis se matkalaukku pakata.
Kavereiden kanssa pidin läksiäisiä 19.5. Shakerissa ja juhlat olivat mitä parhaimmat! Kiitos vaan vielä kaikille paikalla olleille. Olette mahtavia! Tänään vielä kahvittelen mummojen, kummien, tädin, setien, enojen, vanhempien ja serkkujen kanssa. Muutama hyvä ystäväkin tupsahtaa kylään vielä iltaisella. Olen kovasti yrittänyt kierrellä ympäri Jyväskylää, jotta saa sanottua kaikille tärkeille heipat vielä. Aivan kaikkia, joita olisin halunnut nähdä, en ole tavoittanut, mutta kyllähän minä sieltä Seattlesta takaisin tulen!
Pikkuhiljaa alkaa jännittämään enemmän ja enemmän tämä reissu. Tiistaiaamuna 4.9. klo 07.50 lähtee koneeni Helsinki-Vantaalta ja palaa joskus ensi vuoden lokakuun alussa. Hurjaa, suhteellisen pitkä reissu tulossa. Sitä saa vähän jännittää!
Vähän on myös haikea olo, kun jättää oikeastaan koko elämänsä tänne kotiin Suomeen. Mielestäni ei kannattaisi itkeä tämän asian takia, koska tosiaan olen takaisin sieltä tulossa. Mutta, ikävä tulee varmasti jossain vaiheessa ja itkuilta ei voi välttyä. Pidetäänhän yhteyttä koko vuosi?
Nyt on taas nostettava takamus ylös ja riennettävä! Seikkailuni odottaa aivan nurkan takana!
Nyt alkaa olemaan tavarat pakattuna asunnosta ja varastoituna ympäri Jyväskylää. Vielä pitäis se matkalaukku pakata.
Kavereiden kanssa pidin läksiäisiä 19.5. Shakerissa ja juhlat olivat mitä parhaimmat! Kiitos vaan vielä kaikille paikalla olleille. Olette mahtavia! Tänään vielä kahvittelen mummojen, kummien, tädin, setien, enojen, vanhempien ja serkkujen kanssa. Muutama hyvä ystäväkin tupsahtaa kylään vielä iltaisella. Olen kovasti yrittänyt kierrellä ympäri Jyväskylää, jotta saa sanottua kaikille tärkeille heipat vielä. Aivan kaikkia, joita olisin halunnut nähdä, en ole tavoittanut, mutta kyllähän minä sieltä Seattlesta takaisin tulen!
Pikkuhiljaa alkaa jännittämään enemmän ja enemmän tämä reissu. Tiistaiaamuna 4.9. klo 07.50 lähtee koneeni Helsinki-Vantaalta ja palaa joskus ensi vuoden lokakuun alussa. Hurjaa, suhteellisen pitkä reissu tulossa. Sitä saa vähän jännittää!
Vähän on myös haikea olo, kun jättää oikeastaan koko elämänsä tänne kotiin Suomeen. Mielestäni ei kannattaisi itkeä tämän asian takia, koska tosiaan olen takaisin sieltä tulossa. Mutta, ikävä tulee varmasti jossain vaiheessa ja itkuilta ei voi välttyä. Pidetäänhän yhteyttä koko vuosi?
Nyt on taas nostettava takamus ylös ja riennettävä! Seikkailuni odottaa aivan nurkan takana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)