Kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yleisimmät kysymykset tänäpäivänä minulle. Lähtöpäivääni Seattleen Yhdysvaltoihin on reilut kolme viikkoa nyt. Kohta alkaa au pairin elämä ja arki. Vielä ei ihan ymmärrä tai tajua täysin sitä, että kohta elän reilun vuoden aika tarkkaan toisella puolella maapalloa, joten varmaan sen takia ei jännitä vielä hirmuisesti. Pikkuisen kyllä. Ja en oikein tiedä, että mitä tässä pitäisi jännittää.. Tiedän, että pärjään siellä. Toisaalta onhan tämä suuri elämänmuutos pienelle säynätsalolaiselle tytölle.
Au pairiksi lähtemistä aloin miettiä vuosi sitten kesällä tosissani. Monta vuotta olen pohtinut, että jossakin vaiheessa on pakko lähteä. Äitini on myös ollut aikoinaan au pairina Lontoossa ja edelleen pidämme yhteyttä tähän perheeseen. Tästä olen aikoinaan saanut idean lähteä itsekin. Seuraavaksi piti päättää minne lähtisin. Ensimmäisenä tuli mieleen kielitaidon parantaminen ja englanti on se kieli, jota haluaisin puhua, kirjoittaa ja ymmärtää paremmin. Okei selvä, Iso-Britannia on liian lähellä, lähden Atlantin toiselle puolelle. Tietysti jenkkifutis omana harrastuksenani saattoi vaikuttaa tähän päätökseen.
Etsin netistä au pair-järjestöjä, joiden kautta pääsee au pairiksi USA:han ja Cultural Care Au Pair tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta. Tilasin esitteen ja pian minulle jo soitettiinkin Cultural Carelta päin. Yksi järjestön vanhoista au paireista soitti ja neuvoi minua ilmoittautumaan infotilaisuuteen joulun jälkeen, eli noin puolen vuoden päästä.
Joulu meni, tuli tammikuu. Ilmoittauduin infotilaisuuteen Jyväskylässä, jossa entinen au pair kertoi järjestöstä ja au pairin elämästä USA:ssa ja samassa tilaisuudessa minua haastateltiin lyhyesti sekä suomeksi että englanniksi. Seuraavaksi sain sähköpostissa ohjeet hakemuksen täyttämiseen. Hakemus ei ollutkaan mikään lyhyt rasti ruutuun -hakemus. Minulla meni muistaakseni reilu viikko saada koko hakemus täytettyä ja englanniksi tottakai. Tämä oli ensimmäinen varmistus itselleni, että olen oikeasti lähdössä.
Seuraavaksi alkoi sitten Matching-prosessi, jossa Cultural Caren Bostonin toimisto ehdottaa minua au pairiksi yhdysvaltalaisille perheille hakemukseni pohjalta. Perhematchejä, eli minulle sopivia perheitä, alkoi tulla melko pian. Joidenkin perheiden kanssa en päässyt edes juttelemaan, kun he olivatkin löytäneet mielestään paremman au pairin. Tämä tuntui välillä turhauttavalta. Jotkut perheet ottivat yhteyttä sähköpostilla ja toisten kanssa pääsin myös puhumaan jo puhelimessa, mutta edelleen perheet löysivät toisen ehdokkaan. Mikäs minussa nyt sitten on vikana? Kevät eteni hurjaa vauhtia eteenpäin eikä minulla ollut vielä perhettä. Turhautti ja ahdisti, kun asiat eivät edenneet. Sitten omalle au pair -sivulleni ilmestyi perhematch Stevensin perheen kanssa. Perhe lähetti sähköpostia, juttelimme Skypessä, lisää sähköpostia, kysymyksiä ja vastauksia ja juttelimme uudestaan Skypessä. Nyt näytti lupaavalta.
Perheeni Seattlessa varmistui lauantaina 19.5. illalla, kun olin joukkuekavereideni kanssa syömässä Foodissa. Puhelin soi ja katsoin, että puhelimen näytössä luki: puhelu soittaa. Tiesin, että puhelu tulisi Yhdysvalloista, totesin ääneen: "jaaha, nyt ne soittaa Jenkeistä" ja vastasin. Puhelu tuli Cultural Caren Bostonin toimistosta. Sieltä iloinen täti ilmoitti, että Stevensit ovat hyväksyneet minut au pairikseen ja lähtö olisi syyskuun alussa. Täti onnitteli minua monesti, minä kiittelin ja suljin puhelimen. Oli outo fiilis. Sanoin joukkuekavereille, että nyt mulla on perhe, onnitteluja, edelleen jännä fiilis. Kävin ilmoittamassa työkavereilleni, että sain perheen ja nyt outo fiilis alkoi muuttua iloksi. Huikeaa, minulla on perhe ja nyt olen peruuttamattomasti lähdössä!
Pieni kertomus host-perheestäni. Perheeseeni kuuluu isä Phillip, äiti Gabrielle, kaksospojat Logan ja Declan sekä koira Harper. Logan ja Declan ovat nyt 3-vuotiaita ja täyttävät joulukuussa 4 vuotta. He asuvat Snoqualmiessa, 30 minuuttia Seattlesta itään päin. Gabrielle on syntyjään irlantilainen ja Phillip on asunut Saksassa hänen isänsä palvellessa Yhdysvaltojen armeijassa. He molemmat ovat myös asuneet Espanjassa, kun Phillip palveli Yhdysvaltojen laivastossa. Nykyisin he molemmat ovat töissä Amazon.com verkkokaupassa.
Cultural Caren Suomen toimistosta sain ohjeita sähköpostilla, että mitä tapahtuisi seuraavaksi. Myös paksu kirjekuori tipahti postiluukusta sisältäen kaiken maailman papereita ja ohjeita. Viisumihakemus, viisumihaastattelun varaaminen, rikosrekisteriotteen tilaaminen, kansainvälisen ajokortin tilaaminen, lääkärintodistus etc etc. Huh, monta tärkeää juttua ja siihen lisäksi vielä hammaslääkärit, vakuutukset, kissalle kodin etsimistä ja oman elämän järjestäminen. Mutta nyt alkaa kaikki asiat olla hoidossa.
Viisumihakemuksen täyttäminenkin oli oma shownsa. Tarkat kyselyt itsestä ja perheestä. Tarkasti mitoitettu kuva hakemukseen (pään koon tulee olla hiuksista leukaan 25-35mm, silmien tason tulee olla noin 25-28mm kuvan alareunasta etc etc). Miljoona kysymystä terrorismiin ja massaitsemurhiin liittyen. Oletko koskaan kiduttanut ketään? Onko vanhemmillasi yhteyksiä Lähi-Itään? Muutamat hyvät naurut sain tästä, mutta tottakai tajuan, että miksi näitä kysymyksiä kysellään.
Minulla on viisumihaastattelu ensi maanantaina 13.8. Helsingissä. Tätä haastattelua jännitän ja hermoilen, tästähän on koko matkaan lähteminen kiinni.
Matkan alkaessa ensimmäiseksi lennetään Heathrow kautta New Yorkiin Au Pair -kouluun. Koulu kestää 4 päivää, jonka jälkeen lennän Seattleen. Suurella innolla odotan reissua, perhettä, elämyksiä ja kokemuksia. Vähiten odotan jossain vaiheessa iskevää koti-ikävää. Mutta se on kolme viikkoa ja tämä tyttö lähtee maailmalle yhtä päättäväinen katse silmissään, kuin tällä kissalla!
Tätä blogia seuraan kyllä silmä tarkkana koko vuoden !
VastaaPoista