Sivut

torstai 8. marraskuuta 2012

GO SEAHAWKS!

Viime sunnuntaina 4.11. oli aivan mahtava paiva. Paasin elamani ensimmaiseen NFL-matsiin! Itse jenkkifutista pelanneena tama oli oikea unelmien tayttymys!

Isanta-perheeni vanhemmat saivat hommattua kaksi lippua viime sunnuntain otteluun, jossa Seahawks kohtasi Minnesota Vikingsit. Menin peliin yhdessa host-aitini kanssa. Samana paivan kaannettiin myos kelloja, joten tavallaan piti odotella tunti enemman pelin alkua. Aamun ja aamupaivan siina sitten jannitin ja en tiennyt miten pain olisin. Kaikki mahdolliset Seahawks-vaatteet niskaan ja vielakin piti odottaa lahtoa!

No VIIMEIN lahdettiin sitten ajamaan kohti Seattlea ja Century Link -stadionia. Ruuhkaa ei ollut pahasti, kuin vasta lahella stadionia ja parkkipaikkaakin joutui etsimaan hetken aikaa. Lahimmat parkkipaikat olivat aika karusti hinnoiteltuja: $45 ja $50. Luultavasti lahimmat parkkipaikat olivat kalleimpia siksi, etta niissa sallitaan tailgate, eli amerikkalaisilla on tapana grillata ja juoda ennen pelia parkkipaikoilla. Jotkut aloittavat jo aamulla klo 07.00. No lopulta loysimme kohtuuhintaisen parkkipaikan laheisesta parkkihallista ja kavelimme stadionille.

Ihmisia oli aivan mielettoman valtavasti. Vatsassa alkoi olla jo paljon perhosia ja tama ihmispaljous vain lisasi niita. Ei muuta kuin jonoon ja turva- ja lipputarkastukseen! Ja viimein olimme sisalla stadionilla. Sinne voi myos eksya, oli meinaan sen verran suuri. Stadion oli taynna pikaruokapisteita, fanituotekauppoja, punaisen ristin avustusten keraajia ja muita lahjoituksia odottavia tahoja yms. yms. Jo tassa vaiheessa stadionilla oli kova melu ja meno paalla. Ihmiset huutelivat kannustushuutoja ja moykkasivat muuten vain. Otimme Gabriellen kanssa pienet Seahawks-kasvomaalaukset ja lahdimme jonottamaan hissille, joka vei meidat oikealle parvelle. Sitten etsimme oikean sektorin, oikean riviston ja paikkamme. HUH!! Oli Otteliinalla hirmuisesti ihmettelemista stadionissa, alkuseremonioissa, ihmismaarassa ja kaikessa! Leuka meinasi tippua maahan. Minulla oli aivan epatodellinen olo. Oikeasti olen oikealla jenkkifudis-areenalla oikeassa NFL-pelissa!

Sitten viimein: aloituspotku eli kickoff!!!!! Ja peli alkoi! Aina Seahawksin puolustuksen aikana katsomossa oli hurja melu ja huuto! Aivan mieletonta! Sanotaankin, etta Seahawks-fani on 12. mies kentalla, koska katsomossa kannustetaan niin kovaa ja aanekkaasti puolustuksen aikana. En nyt ala tekemaan mitaan referaattia pelista tahan, tilastot yms. voitte itse katsoa Seahawksin kotisivuilta.

Ja kuten kaikki tiedamme, Seahawks VOITTI! Aivan mahtavaa! He pelasivatkin todella hyvin koko pelin. Go Seahawks!!! Peli paattyi lukemiin 30-20 Seahawksille. Tama oli tarkea voitto heille pudotuspeleja ajatellen.

Pelin paatyttya lahdimme kotia kohti. Kesti 30 minuuttia paasta parkkihallista ulos. Sen verran oli porukkaa liikenteessa! Vielakin olen ihan pelifiiliksissa ja katselen uudestaan ja uudestaan videoita ja kuvia pelista. Oli se vaan niin mahtavaa!

Ja lopuksi: kuvat kertovat enemman, kuin tuhat sanaa!


































2 kommenttia: